Tuotteet ja palvelut

Kokonaisvaltainen ratkaisu

Järviruo’on tie tuotteeksi

Myös kaislana kansan suussa kulkeva järviruoko on ekologinen ja kestävä materiaali monentyyppiseen jatkokäyttöön, ja sitä onkin aiemmin käytetty enemmän Suomessakin.

Ruokoa meillä riittää, ja sen niittäminen auttaa muun muassa vähentämään vesistöjen rehevöitymistä. Tällä hetkellä suurin osa niitetystä ruo'osta jätetään maatumaan, mutta meidän tavoitteemme on luoda mahdollisimman kustannustehokas, kokonaisvaltainen arvoketju järviruo'on hyödyntämiselle.

Niiton ajankohta ja tekniikka ovat avainasemassa ruo’on myöhemmässä käyttötarkoituksessa. Pääpainomme on tuotekehityksen kannalta erityisesti talviniitossa, mutta palvelemme toki myös kesäniitoissa. 

Ruokotuotteiden potentiaali ja niiden hyödyntämisen positiiviset ympäristövaikutukset ovat valtavat. Matka on jo alkanut, astu rohkeasti mukaan kohti kestävämpää tulevaisuutta!

Ota meihin yhteyttä

Kaislan niitto

Talviniitto

Talviniitto toteutetaan jäätyneiltä vesialueilta tai lumen peittämältä, routaantuneelta maalta. Tämä suojaa vesistön pohjaa ja vedenalaista eliöstöä: Talvella niitetyn ruovikon kasvu voi jopa parantua, koska ravinteiden sitomiskyky tehostuu. Talviniitto onkin ihanteellinen valinta esimerkiksi silloin, kun halutaan parantaa tai ylläpitää alueen monimuotoisuutta.

Jos leikkuu suoritetaan 3–5 vuoden välein, kasvusto säilyttää elinvoimaisuutensa muttei kasva umpeen. Leikkaamalla vuosittain 8–10 vuoden ajan talviniitollakin voi taannuttaa kasvuston.

Talvi on erityisen soveltuva leikkuuajankohta tiheille ja vaikeapääsyisille ruovikoille. Talviniitto muun muassa vähentää ruokoturpeen muodostumista, mikä hidastaa maa-alueeksi muuttumista ja edistää veden virtausta. Lisäksi se auttaa vähentämään metaanipäästöjä ja hajuhaittoja.

Pyydä tarjous

Kesäniitto

Kesäniitto on tehokkain tapa taannuttaa järviruokokasvustoja. Parhaimmat tulokset saavutetaan, kun niitto suoritetaan kahdesti vuodessa: ensimmäinen kerta alkukesästä ennen kukintaa ja toinen loppukesällä. Jos niitto tehdään vain kerran vuodessa, suosittelemme ajankohdaksi heinä-elokuuta, jolloin järviruoko on sitonut eniten ravinteita.

Kesäniitto leikkaa kasvustoa vedenpinnan alapuolelta, mikä estää järviruo'on juuriston hapensaannin ja hidastaa sen kasvua merkittävästi. Ruovikko taantuu leikkaamalla 3–4 vuonna peräkkäin. 

Kesäniitto soveltuu erityisesti alueille, jotka ovat aktiivisessa käytössä, kuten esimerkiksi uimarannoille ja veneväylille. Voimme niittää tiheään ruovikkoon myös väyliä, jotka muun muassa voivat edistää alueen linnustollista arvoa, lisätä kalojen kutupaikkoja ja parantaa veden vaihtumista.

Pyydä tarjous

Kaislan nosto

Keväisin rantoihin kulkeutuu usen jäiden repimää ruokomassaa suuriakin määriä. Tämä olisi hyvä poistaa vedestä, sillä se vapauttaa ravinteita takaisin veteen ja näin ollen edesauttaa rehevöitymistä sekä heikentää vesistöjen tilaa. Keräämätön niittojäte voi häiritä myös veden virtaumaa. Lisäksi maatuva kasvimassa vapauttaa metaania ja aiheuttaa lahotessaan hajuhaittoja. 

Kaislan nosto on erityisen tärkeää tiheissä ruovikoissa ja alueilla, joilla pyritään hallitsemaan umpeenkasvua tai parantamaan veden kiertoa. Ennen kaikkea tätä monipuolista materiaalia voidaan hyödyntää esimerkiksi rakennusmateriaalina, bioenergian tuotannossa tai maanparannukseen.

Älä jätä kaislaa lojumaan, vaan soita meille: ympäristö kiittää. 

Pyydä tarjous

Tuotteemme

Niput

Kalustoomme kuuluu myös leikkuun yhteydessä niputtava niittopää. Nipuista on mahdollista jalostaa kattonippuja, pillejä tai monia askartelutuotteita. Järviruoko on perinteinen kattomateriaali, jonka käyttö jäi kuitenkin maassamme sotavuosien jälkeen valitettavasti lähes unohduksiin. Ruokokatto on pidetty Keski-Euroopassa ja myös Suomessa sen suosio on ilahduttavasti nostanut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana päätään. 

Ruoko torjuu erinomaisesti kosteutta, ja ruokokatto-nestorit ovat meilläkin lähemmäs satavuotiaita – tosin niiden keskimääräinen elinkaari on 25–50 vuotta. Kestävyytensä lisäksi tämä tuttu vesikasvi eristää tehokkaasti lämpöä.

Pyydä tarjous

Ruokosilppu

Tuotamme erikokoista silppua asiakkaan käyttöön. Kesällä leikattu ruoko on ravinteikasta ja soveltuu erinomaisesti muun muassa maanparannuskäyttöön sekä kasvualustaksi. Talviruoko on kuivempaa, joten silputtuna sitä käytetään erityisesti eläinten kuivikkeena sekä polttoaineena. Katemateriaaliksi sopii sekä kesällä että talvella niitetty ruokosilppu. 

Silppua on sovellettu myös ekologisiin ruokosuodattimiin sekä rakennus-, sisustus- ja käsityömateriaalina. Talviruokoon on sitoutunut kesäruokoa enemmän hiiltä, joten sen käyttömahdollisuuksia biohiilen raaka-aineena tutkitaan. 

Pyydä tarjous

Ruokopelletti

Ruokopellettejä käytetään erityisesti lämmöntuotannossa, sillä ne palavat tehokkaasti ja puhtaasti. Niiden lämpöarvo on kilpailukykyinen esimerkiksi puupellettiin verrattuna, ja niitä voidaan käyttää samankaltaisissa pellettikattiloissa. Lisäksi pellettiä on käytetty muun muassa hevosten kuivikkeena. 

Pellettikoneellamme pystymme tehostamaan volyymimäärää ja vastaamaan suurempaankin tilaustarpeeseen. 

Pyydä tarjous

Monivuotinen tutkimus­projekti paljastaa käyttökohteet Ympäristö­ministeriön hankkeen avulla

Tavoitteena on sopia yksityismaaomistajien kanssa niitettävistä alueista Etelä-Suomessa talvina 2024–2026. Nämä alueet kattavat suunnitelmien mukaan noin 400–500 hehtaaria. Avainsana on monivuotisuus, sillä se antaa meille mahdollisuuden kerätä rehellistä tietoa uusista koneprototyypeistä, logistiikkaratkaisuista, niiden synergiaeduista ja kannattavuudesta muun muassa kattomateriaalina, turpeen korvaajana, pellettinä, rakennusmateriaalina ja omina patentoituina tuotteina.

Jos – ja kun – nämä ratkaisut toimivat, niitä voidaan yksikköinä kopioida ja levittää ympäri Suomea ja Eurooppaa.

Ympäristöministeriö on oleellinen osa yllämainittua prosessia, sillä heidän taloudellisella avustuksellaan toteutamme ”Ruokorouhe tekonurmelle - from sea to field” -hanketta.

Ota meihin yhteyttä
Soita (Sauli) Ring / Call (Henrik)